Tilaa RSS-Syöte
- Minä teen töitä, että sinulla olisi töitä
- Minä teen töitä, että sinulla olisi töitä
4.09.2010Kategoria: Etusivu 0

Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja. Siksi yrittämistä tulee tukea esimerkiksi verotusta ja sosiaaliturvaa kehittämällä. Perusedellytys kehittyvän elinkeinoelämän kannalta on toimiva yhteysverkko, esimerkiksi tiestön ja laajakaistan osalta. Työ ja yrittäjyys ovat yhteiskuntamme voimavaroja, yrittämistä on kannustettava. Työtä pitää tulevaisuudessakin olla ympäri Suomea, myös maaseudulla.

Eläminen ja yrittäminen maaseudulla on pystyttävä turvaamaan, ilman että haja-asutusalueet ja keskukset taistelevat toisiaan vastaan. Koko Suomi tarvitsee niin maaseutua kuin keskuksia. Maaseudun merkitys ja elinvoimaisuus myös puhtaan ruuan tuotannossa korostuu. Puhtaaseen ja lähellä tuotettuun ruokaan on oikeus jokaisella suomalaisella.

Metsillä on tärkeä rooli Suomen tulevaisuudelle. Kuluneella vaalikaudella saimme tehtyä merkittäviä uudistuksia energiapolitiikan saralla. Nyt hyvät päätökset on saatava toteutettua käytännön tasolla. Uusiutuva energia tuo lisää työtä ja yrittämisen mahdollisuuksia myös Pohjois-Karjalaan. Puupohjaisen energian saaminen liikkeelle on ensiarvoisen tärkeää. Tuen uusiutuvan energian tietä.

Koulutustarjonnan on vastattava nykyajan haasteisiin. Koulutustarjontaa on muokattava tarvittavan työvoiman mukaan. Koulutukseen panostaminen on sijoitus tulevaisuuteen ja sillä on merkitystä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Nuoria on saatava työelämään mukaan, vaikka valtion tuella.

Perhe ja kotikasvatus ovat perusta, jota on tuettava. Perheitä voidaan tukea esimerkiksi lapsilisillä, joka kuuluvat mielestäni kaikille. Kasvatusvastuu ei ole yksin kouluilla.

Ikäihmisten hoitoa ja hoivaa on kehitettävä erilaisilla toteuttamisvaihtoehdoilla.

Vaalipäällikköni on Mari Puustinen. Tässä hänen yhteystietonsa:

sähköposti: marijohanna.puustinen(a)luukku.com

puhelinnumero: 0400 384242.


Jätä kommentti