Tilaa RSS-Syöte
Maakunnan tulevaisuus on koulutuksessa – Karjalainen 10.11.2011
11.11.2011Kategoria: Puheet ja kirjoitukset 0

Koulutuksella on merkittävä rooli maakuntamme hyvinvoinnissa ja kehityksessä. Koulutuksen suunnittelu on avainasemassa siinä, millaisiin aloihin maakunnassa panostetaan. Suunnittelun on oltava aloituspaikkojen ja koulutusalojen suhteen edellä aikaansa – katse on siis suunnattava tulevaan, mutta siten, että koko maakunnan etu otetaan huomioon.

Ammattikorkeakouluverkosto on joutunut tänä syksynä ennennäkemättömän laajan muutosesityksen kouriin. Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää mittavia muutoksia aloituspaikkoihin ja koulutusyksiköiden sijaintiin. Avainsanana muutosesityksessä näyttää olevan keskittäminen, sillä aloituspaikkoja karsitaan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomesta ja siirretään Etelä-Suomeen. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen koulutus halutaan keskittää Savonia -ammattikorkeakouluun pois Pohjois-Karjalasta. Keskittämispäätös olisi erittäin lyhytnäköinen ja tehty huterin perustein. Maatalouden merkitys maakunnassamme on suuri, alan työllisyysnäkymät ovat hyvät ja agrologikoulutuksen maakunnassamme saaneet ovat työllistyneet hyvin oman alansa työtehtäviin. Samalla tuetaan maaseutuelinkeinon kehittymisedellytyksiä ja paikallista tutkimustoimintaa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu on kehittänyt ansiokkaasti biotalouden kokonaisuutta, johon kuuluvat maaseutuelinkeinojen lisäksi metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusohjelmat. Saatujen synergiaetujen lisäksi ratkaisulla on suuri rooli maakunnan strategisessa kehittämistyössä.

Maaseutuelinkeinojen lisäksi ministeriön esitys leikkaisi voimakkaasti myös tekniikan aloituspaikkoja Pohjois-Karjalasta. Vuosikymmeniä jatkunut tekniikan opetus on turvannut maakunnan yrityksille ammattitaitoista työvoimaa ja synnyttänyt uutta yrittäjyyttä. Käytännössä nyt esitetty 40 aloituspaikan leikkaaminen tarkoittaisi yhden koulutusohjelman lopettamista kokonaan. Ratkaisu olisi maakuntamme näkökulmasta käsittämätön. Nyt jos koskaan tarvitsemme uusia innovaatioita ja uutta osaamista.   

Valitettavasti ammattikorkeakouluverkko ei ole ainoa koulutusala, joka on joutumassa hallituksen leikkauslistoille. Hallitusohjelmaan tehty kirjaus 30 miljoonan euron leikkauksista lukiokoulutukseen merkitsee käytännössä monen pienen lukion lakkauttamista. Vielä ensi vuoden talousarvioesitykseen leikkaukset eivät tulleet, joten moni pieni lukio sai vuoden jatkoajan. Vaikka leikkaukset eivät tulevina vuosinakaan kohdistu ainoastaan pienten lukioiden toimintaan, on sanomatta selvää, että monet pienet lukiot ovat myös Pohjois-Karjalassa lakkautusuhan alla. Oman lukion säilyminen on merkittävä tekijä paikkakunnan tulevaisuudelle. Lisäksi se vaikuttaa nuorten tasa-arvoon, sillä pienen paikkakunnan lukion loppuessa on nuoren muutettava 15–16-vuotiaana kotoa lukio-opetuksen perässä toiselle paikkakunnalle. Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa tukea lapsensa asumiskustannuksia toisella paikkakunnalla eikä lukiokoulutus enää siten ole mahdollinen kaikille maamme nuorille.

Koulutusratkaisuilla on merkittävä rooli maakunnan tulevaisuuden kannalta. Tarvitsemme nuorta koulutettua työvoimaa, joka myös jää asumaan ja työskentelemään maakuntaan. Parhaiten tämä saavutetaan järjestämällä koulutus omassa maakunnassa laadukkaasti kaikilla asteilla esiopetuksesta yliopistoon.

Eero Reijonen

eero.reijonen@eduskunta.fi

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja.


Jätä kommentti