Viime perjantaina Jyrki Kataisen johdolla julkistettiin kauan odotettu hallitusohjelma. Sen lukeminen on juuri niin lannistavaa kuin etukäteen pelättiin. Jo ennakolta tiedettiin, että maaseutu ja syrjäseudut jäävät hallitusohjelmassa kasvukeskusten kehittämisen jalkoihin ja kunnille on odotettavissa kylmää kyytiä, mutta silti hallitusohjelman näkeminen oli pettymys pohjoiskarjalaisesta näkökulmasta. Hallitusohjelman lisäksi puolueiden tekemät henkilövalinnat puhuvat korutonta kieltä: hallitukseen ei tule yhtään itäsuomalaista ministeriä.

Hallitusohjelman alku vilisee toki hyviä ja kauniita asioita. Hallitusohjelmassa puhutaan kauniisti köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisestä, julkisen talouden vakauttamisesta ja kestän talouskasvun vahvistamisesta. Yksityiskohtaisissa ohjelmissa kerrotaan yleviä toimintaperiaatteita ja suunnitelmia siitä, miten yhteiskuntaa tulevina vuosia kehitetään. Kuitenkin tekstiosuuden lupaukset muuttuva täysin tyhjiksi, kun katsoo liitetiedostojen miljoonaleikkauksia. Hallitusneuvotteluissa on jouduttu tekemään kompromisseja puoleen ja toiseen, ja vaikeista hallitusneuvotteluista johtuen hallitusohjelma on täynnä ristiriitaisuuksia ja turhia lupauksia. Samalla, kun työn verotusta ja arvonlisäveroa ei kiristetä, joutuvat kansalaiset maksamaan samat verot vain erinimisinä. Kunnat joutuvat nostamaan veroprosenttiaan, ja erilaiset valmisteverot, liikenteen verotus ja asuntovelan korkovähennyksen pieneneminen tulevat näkymään lapsiperheisen kukkaroissa voimakkaan miinusmerkkisinä.

Selvää on jo tässä vaiheessa, että kuntaliitokset tulevat lisääntymään vauhdilla. Tosin kuntaliitoksista syntyviä säästöjä ei kai ole pystytty vieläkään yksioikoisesti todistamaan. Saapa nähdä, kuinka monta kuntaa meillä on neljän vuoden kuluttua Pohjois-Karjalassa. Vaalipiirejä vähennetään jo seuraavina vuosina. Uudistus tulee näkymään erityisesti Itä-Suomessa, kun kaikki itäiset maakunnan niputetaan yhdeksi vaalipiiriksi.

Hallitusohjelmassa puhutaan useaan otteeseen eriarvoisuuden vähentämisestä, mutta valitettavasti eriarvoisuudella tarkoitetaan ilmeisesti pelkästään kaupunkien sisällä olevia tuloeroja. Syrjäseutujen asukkaat on unohdettu. Koulutus on kiistatta yksi Suomen ehdottomista vahvuuksista ja hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Perheen varallisuudesta ja asuinalueesta riippumatta kaikilla on ollut mahdollisuus päästä koulutuksen piiriin ja saada yhtäläiset mahdollisuudet elämään. Nyt on kysyttävä, säilyykö tämä mahdollisuus myös tulevaisuudessa? Kuntien valtionosuuksien leikkaaminen kohdistuu vääjäämättä myös koulujen resursseihin. Lukioverkkoa aiotaan karsia rajulla kädellä, eli nuorten on siis tulevaisuudessa lähdettävä entistä nuorempina pois kotoa ja kotipaikkakunnalta. Myös ammattikorkeakouluverkkoa supistetaan. Nuorille luvataan järjestää yhteiskuntatakuu, mikä olisi ehdottomasti hyvä asia. Samaan hengenvetoon luvataan panostaa esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen, josta kuitenkin aiotaan leikata 21 miljoonaa. Ristiriitaisuuksia täynnä oleva hallitusohjelma ei herätä luottamusta.

Vaalilupaukset tuntuvat unohtuneen yhdeltä jos toiseltakin neuvottelujen edetessä. Esimerkiksi omaishoidon tukea ei lupauksista huolimatta siirretäkään Kelalle. Hallitusohjelmassa on hyviä lupauksia tulevista selvityksistä ja arvioinneista, jotka tuskin johtavat mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin. Olen huolissani maakuntamme tulevaisuudesta. Tietysti pyrin vaikuttamaan edelleen alueellisen ja taloudellisen tasavertaisuuden edistämiseen, mutta helpoksi Kataisen vasemmistohallitus ei tilannetta tee.

Ja lopuksi kysymys: iskeekö RKP jälleen maakunnan varuskuntaverkoston kimppuun kokoomuksen tuella? Eli 15 vuoden takainen näytelmä toistuu; kaikki meistä muistavat edellisen RKP:n puolustusministeri Elisabeth Rehnin päätöksen lakkauttaa Ylämyllyn varuskunta.

Eero Reijonen, kansanedustaja (kesk.)