Tilaa RSS-Syöte
Talousajattelua ja yhteiskuntasopimusta – Karjalan Maa 24.2.2011
25.02.2011Kategoria: Puheet ja kirjoitukset 0

Torstaina julkaistiin Keskustan vaaliohjelman taloutta, työllisyyttä ja verotusta käsittelevä osa. Talousajattelu lähtee nyt julkaistussa ohjelmassa yhteiskuntasopimuksen ajatuksesta. Se tarkoittaa yhdessä toimimista yhteisen päämäärän puolesta. Totuus on, että edessämme ovat vaikeat ajat. Julkisen talouden velkaantuminen on saatava aisoihin ja mielellään pysäytettävä ensi vaalikaudella. Uusia työpaikkoja on saatava luotua ja samalla kannustettava yritysten perustamiseen ja tuettava niiden toimintaa. Ikääntyvien osuus kasvaa, ja heidän hoivastaan on huolehdittava – ja samalla kehitettävä hoivan toteuttamisvaihtoehtoja. Työnsarkaa siis riittää, ja kaikkien työpanosta ja sitoutumista näiden haasteiden ja ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan.

Nyt julkaistussa taloutta, työllisyyttä ja verotusta käsittelevässä vaaliohjelmassa on paljon hyvää, mutta joidenkin asioiden osalta kaipaisin lisätarkennuksia. Olen itse yrittäjien kannalla ja aina puolustamassa yrittäjien asemaa ja oikeuksia erityisesti uusia veroratkaisuja tehtäessä. Tammikuussa julkaistut tiedot pienyrittäjien ahdingosta, jossa jopa joka viides yksinäisyrittäjä elää köyhyysrajana alapuolella oli äärimmäisen huolestuttavaa luettavaa. Yrittäjien asema on poikkeuksellinen moniin muihin ryhmiin verrattuna, ja se pitäisi näkyä myös tehtävissä päätöksissä. Tähän kuuluvat verotuksen lisäksi esimerkiksi monet sosiaaliturvan kysymykset muun muassa perhevapaiden ja sairaslomien osalta.  

Omalta osaltani näen yhteiskuntasopimuksen yritysten kannalta molemminpuolisena sopimuksena valtion ja yritysten välillä. Valtion on huolehdittava siitä, että yrittämisen kannattavuus säilyy. Tähän kuuluvat erityisesti verotukselliset seikat. Samoin yritysten sukupolvenvaihdosten helpottaminen olisi ajankohtainen asia, jota ei mielestäni riittävästi avattu viime torstaina julkaistussa ohjelmassa. Toisaalta yrityksiltä pitäisi voida odottaa vastavuoroisia toimia yhteiskunnan suuntaan; näihin kuuluvat erityisesti investoinnit Suomeen sekä työpaikkojen säilyttäminen kotimaassa.

Tämä viikko alkoi osaltani hieman ikävissä merkeissä tiistaina, kun rakennustyömaalla törmäsin betoniauton tukijalkaan. Otsaan tuli iso haava, josta vuosi verta runsaasti. Yhdeksällä tikillä haava saatiin kurottua umpeen. Tapaus säikäytti pahanpäiväisesti, ja muutama päivä pitää lääkärin ohjeiden mukaan ottaa hieman varovaisemmin. Se on helpommin sanottu kuin tehty näin kiireisenä vaalikeväänä!

Aurinko lämmittää päivisin jo niin paljon, että pakkaslukemat nousevat ihan mukaviin ulkoilukeleihin. Nyt kelpaakin sivakoida ja nauttia alkavan kevättalven luonnosta.

Aurinkoisia maaliskuun päiviä koko maakuntaan!

Eero Reijonen, kansanedustaja


Jätä kommentti