Taustani, koulutukseni ja työkokemukseni
Olen syntynyt 10. syyskuuta 1947 Pohjois-Karjalassa, Polvijärven kunnassa, Horsmanahon kylässä, josta muutimme Kinahmoon ollessani vuoden ikäinen. Perheeseeni kuului vanhempieni Lainan ja Oton lisäksi kuusi lasta.
Pientilallisen perheen kaikilla lapsilla ei ollut varaa kouluttautua, joten kansakoulun jälkeen hankin ammattikoulusta itselleni puusepän ammatin. Välillä työskentelin rakennusmiehenä mm. Helsingissä, jossa kävin myös iltaoppikoulun. Kotiseudulleni paluun jälkeen valmistuin Joensuusta, Wärtsilän teknillisestä oppilaitoksesta tien- ja vesirakennusmestariksi vuonna 1969 ja talonrakennusmestariksi vuonna 1974.
Oman yrityksen, Rakennustoimisto Eero Reijonen Ky:n, perustimme vaimoni kanssa vuonna 1984. Yhtiömuoto muuttui vuonna 1992 osakeyhtiöksi. Kaiken kaikkiaan rakentajan, työnantajan ja yrittäjän arkea on takana jo yli kaksikymmentä vuotta.
PerheeniVaimollani Lealla ja minulla on yli kolmenkymmenen vuoden yhteinen taival ja sitä ovat rikastuttaneet neljä lastamme, jotka ovat jo aikuisiässä tai sen kynnyksellä.
Neljästi olen jo saanut myös iloita ukiksi tulemisesta.
Asumme Pohjois-Karjalassa maaseudulla, Liperin Onkisalmella omakotitalossa
|
| 
|  | | HarrastukseniKansanedustajan arki on hyvin kiireistä, mutta harrastuksille järjestän aikaa mahdollisuuksien mukaan.
Mieluisimmat harrastukseni ovat metsänhoitotyöt, kuntoliikunta ja metsästys.
Eduskunnan urheilukerhon piirissä on kisamenestystäkin tullut suunnistuksessa, hiihdossa ja maratonilla.
Reservin majurina maapuolustukselliset kysymykset ovat myös pitkään olleet mielenkiintoni kohteena, niin harrastuksena kuin osana työtäni ja luottamustoimiani.. | LuottamustoimeniYli kahdenkymmenen politiikan parissa viettämäni vuoden aikana olen ollut kymmenissä luottamustoimissa mukana.
| | | Nykyiset luottamustoimeni: • Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen • Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varajäsen • Valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston puheenjohtaja • Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston jäsen • Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtaja • Rakennusmestarit ja insinöörit (AMK) ry:n puheenjohtaja | | • Patrian neuvottelukunnan jäsen • Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja • Pohjois-Karjalan 4H-piirin puheenjohtaja • Liperin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja sekä Pohjois-Karjalan Riistanhoitopiirin hallituksen jäsen • Liperin osuuspankin hallintoneuvoston jäsen • Suomen Hiihtoliiton johtokunnan jäsen ja Pohjois-Karjalan Hiihto Ry:n puheenjohtaja • Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n hallituksen puheenjohtaja
|
|